maanantai 28. marraskuuta 2016

Haaste #4

Lämpimät kiitokset edelliseen haasteeseen osallistuneille, kauniita töitä ihanista serveteistä.
Viikko näyttää alkavan aurinkoisissa merkeissä. Pitkästä aikaa pilvet ovat kaikonneet ja melkein päivittäinen vesisade on tauonnut.
Mutta nuo sateiset säät ovat erittäin otolliset sisähommiin, esimerkiksi askarteluihin. Vettä on satanut harva se vuorokausi ja pimeetä on varsinkin täällä ei niin keskustassa. On kiva sulkeutua verstaalle ja värkkäillä milloin mitäkin.
Haastoin itseni aiheesta NÄISTÄ ASIOISTA TYKKÄÄN. Melkoisen laaja aihe ainakin itselleni, eikä työssäni suinkaan näy kaikki mistä tykkään, mutta ainakin osa on sieltä löydettävissä.
Tein kollaasin suoraan albumiin


Se olisi sitten teidän vuoronne haastaa itsenne aiheesta. Kaikenlaiset työt käyvät, kunhan ne ovat ennen julkaisemattomia ja tähän haasteeseen tehtyjä.

Seuraava haaste ilmestyy maanantaina 12.12.


Hauskoja hetkiä haasteen parissa :)




maanantai 14. marraskuuta 2016

Haaste #3

Oikein paljon kiitoksia kaikille, jotka osallistuitte haasteeseen #2. Kivasti on haasteblogi jo löytynyt ja olen siitä erittäin iloinen.
Anteeksi, että olen vähän myöhässä tämän uuden haasteen kanssa, mutta oli niin paljon muuttuvia tekijöitä. Mutta nyt ovat omat työni valmiit ja voin julkaista haasteen teillekin.
Tällä kertaa on aiheena servettitekniikka (decoupage-tekniikka). Lienee kaikille kutakuinkin tuttu tekniikka jo vuosien varrelta. Itse olen sitä ainakin kymmenen vuotta käyttänyt, välillä todella kyllästymiseen saakka ja sitten on ollut väliä ja nyt taas olen siitä jollain tasolla innostunut ja katselen servettihyllyjä sillä silmällä. Mikäli tekniikka on sinulle uusi ja tuntematon niin vaikkapa täällä on selkeät ohjeet. Liimaksi käy mikä tahansa decoupage-liimalakka ja selviydyt ihan hyvin vaikkapa Erikeeperin ja veden sekoituksella. Minultakin saa kysellä teknisiä neuvoja, jos on epäselvää.
Tällaisia tein itse. Kortin, johon vähän embossailin servetin päälle ja muutama tarratähti viimeistelyksi.

Toiseksi työksi tein akrylipallon. Tällä kertaa sellainen litteä malli ja halkaisija n.10 cm. Kun olin puolikkaat liimannut yhteen tuli mieleeni, että tuohon lintujen ruokasysteemiin olisi voinut oikeita siemeniä liimata, mutta se oli tämän kohdalla myöhäistä. Pitänee sekin ajatus kuitenkin jossain muodossa vielä toteuttaa :) 








Ei muuta kuin servettivarastoja tai -hyllyjä penkomaan ja ideoimaan ja loihtimaan kaikkea kaunista!
Sinun vuorosi haastaa itsesi. Tällä aiheella mennään seuraavat kaksi viikkoa, uusi haaste ilmestyy 28.11. ja toivottavasti silloin ihan ajallaan jo aamupäivällä.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Haaste #2

Lämpimät kiitokset kaikille, jotka osallistuitte ensimmäiseen haasteeseen. Hienosti saatiin haasteblogi käyntiin!
Mielenkiintoisia taustoja olitte tehneet. Niitä oli kiva käydä katselemassa ja ihastelemassa.
Ensimmäisen haasteen kunniaksi lupasin arpoa jonkin yllätyksen. Arvonta suoritettiin numerosysteemillä, kirjoitin kaikkien osallistujien nimet paperille alekkain ja mies sai tehtäväkseen sanoa joku numero 1 - 50 ja hän sanoi numeron 26. Kun siitä sitten laskeskelin alun kolmatta kierrosta osallistujien nimiä niin numeron 26 kohdalla sormeni osoitti ULRIIKKAA. Onnittelut ja sinulle lähtee lähipäivinä postia:)

Sitten haaste #2 ja aiheena on pallot ja ympyrät. Ja jälleen kaikki mahdolliset työt käyvät, kunhan niissä pallo tai ympyrä toteutuu ja työ on ennen julkaisematon.
Oman valmistautumiseni aloitin hyvissä ajoin ja tein yhden skinnyn. Ajatuksena oli tehdä pari muutakin työtä, mutta sitten olikin aika haipakkaa kaikenlaisten touhujen kanssa, enkä ehtinyt saada niitä valmiiksi.
Mutta ei hätää, ne valmistuvat vielä tämän päivän aikana ja lisää tähän teille inspiraation lähteeksi.

Edit.: Kortin tein guilling (paperifiligraani)-tekniikalla, jota yritän opetella. Rullailin sunnuntaina telkkaria katsellessa 3 mm:n levyisistä paperisuikaleista ympyröitä ja liimailin ne taustaan.
Pallonkin sain valmiiksi. Puolikkaat akrylipallot ja niiden väliin pahvilevy, johon liimasin servettikuvion. Irrallista tekolunta vielä pallon sisään ja puolikkaat yhteen. Sauman päälle liimasin kristallikoristeista nauhaa ja pari tarralumihiutaletta. Molemmat puoliskot ovat samanlaisia.
Kuvaaminen olikin aika haastavaa kun kirkas pallopinta imee itseensä kaikki mahdolliset heijastukset. Kuvasin ulkona ja kuvausteltassa, mutta tulos on vähän kehno, mutta parempaa en saanut aikaiseksi

Piti vielä tehdä yksi kortti kun 2-puolinen teippi loppui ja hylsyhän oli ympyrä. Tein siitä helistinkortin tapaisen, mutta en laittanut mitään irrallista sisään syystä, ettei olisi toiminut struktuurilumen kanssa. Kuva on servetistä ja sitä lumella tehostin. Purkin pohjassa oli vähän viimejouluista jämää ja sekin jo kuivahtanut, joten lumi on sen vuoksi vähän kökkäreistä. Selityksen makua :) Lumiukko muistuttaa jotain halloweenihahmoa, mutta kai se ajankohtaan sopii!


Nyt on teidän vuoronne toteuttaa omalla tavallanne palloja ja ympyröitä. Haastakaa itsenne ja antakaa mielikuvitukselle siivet! Aikaa osallistua on kaksi viikkoa. Seuraava haaste ilmestyy maanantaina 14.11. aamupäivällä.

Olette kaikki lämpimästi tervetulleita mukaan haastamaan itsenne!

maanantai 17. lokakuuta 2016

Nyt se alkaa, haaste # 1

On uuden haasteblogini ensimmäisen haasteen aika. Ajatushan on se, että ensin haastan itseni tekemään jotain, joka sillä hetkellä kivalta tuntuu ja kerron aiheen teille ja sitten te haastette itsenne toteuttamaan aihetta omalla tavallanne.
Koska mitään vakituista arvontaa ei ole, niin haastekin on rento eikä takerruta pikkuseikkoihin. Ainoastaan yhden toiveen haluan esittää: jokaisen työn pitäisi olla ennen julkaisematon ja mielellään just tähän haasteeseen tehty.
Muuten kaikki käy, kaikenlaiset askartelut, käsityöt, valokuvat ja mitä kaikkea nyt onkaan. Kunhan mielessä on kirkkaana antamani aihe :)
Tämän ensimmäisen haasteen aiheena on ITSETEHTY TAUSTA ja lisähaasteena JOTAIN SYKSYISESTÄ LUONNOSTA.
Itseni haastoin tekemällä skinnyn ja atc:n. Haaste jo sinällään, koska ei ole nykyisin paljon näitä keräilykortteja tullut tehtyä.
Tässä skinny. Taustaan laitoin ensin Distress Ink-leimausmusteita ja sitten suihkauksen vettä, jolloin värit sekoittuivat ja tuli vähän kuin krakleerattu pinta. Sitten leimasin mustalla himmeästi jotain koukeroita ja embossailin kahdella erilaisella jauheella reunat. Viimeksi vielä Miranol-kultamaalilla vähän tehostetta reunoihin. Taitaa jossain kohtaa vähän Inka Gold-kultaakin löytyä. Siipirikon siivet ovat pihavaahteran siementen lenninsiivet, joita löytyi paljon pudonneita lehtiä haravoidessa. Tuli laitettua useammat talteen jos vaikka jonnekin...
Toiseksi tein vähän samoilla mömmöillä atc:n taustan. Tästä puuttuu tuo lisähaastekohta.
Nyt on sinun vuorosi haastaa itsesi. Julkaise työ blogissasi ja linkitä se tähän postaukseen niin pääsemme kaikki katsomaan ja ihailemaan mitä juuri sinä sait aiheesta irti.

"Avajaisten" kunniaksi arvon osallistuneiden kesken jotain itsellenikin vielä yllättävää.
Aikaa osallistua on sunnuntai-iltaan 30.10. klo 22.00 saakka ja maanantaina 31.10. on uudet aiheet käsittelyssä.
Ellei sinulla ole blogia niin voit laittaa kuvan työstäsi minulle sähköpostilla arja.lavonius (ät) hotmail.com ja aiheeksi Haasta itsesi. Julkaisen sähköpostilla tulleet työt sitten täällä haasteblogissa.

Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita mukaan.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Hei kaikille!

Jokunen päivä sitten rupesi päässä pyörimään ajatus, että jospa jälleen polkaisisin haasteblogin käyntiin. Yleensä en kovin kauan mietiskele vaan toteuttamaan pitää päästä aika pian. Vanha haasteblogini "Askartelupaja haastaa" on kyllä tallessa, mutta en halunnut sitä jatkaa vaan ajattelin, että lähdetään ihan puhtaalta pöydältä liikkeelle.
Tulen julkaisemaan täällä jokaisen parillisen viikon maanantaina aiheen, jonka mukaan saat haastaa itsesi kokeilemaan  jotain aivan uutta tai tekemään jotain entuudestaan tuttua. Kaikki käsillätehty käy kunhan sitä ei ole aikaisemmin julkaistu.
Kuvaa valmis työsi, julkaise se blogissasi ja linkitä suoralla linkillä tänne haasteblogiin niin pääsemme kaikki ihailemaan miten olet annettua aihetta käsitellyt.
Saatan joskus yllättäen arpoa osallistuneiden kesken jotain pientä kivaa.

Ensimmäinen haaste ilmestyy maanantaina17.10. aamupäivän aikana. Tavataan silloin täällä uudessa haasteblogissa. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita mukaan.